Lempäälä

Etätöitä tehdään kunnassa vielä vähän

”Työtä on mukava tehdä verkkareissa ja villasukissa. Lisäksi etätyöpäivinä voi säästää työmatkaan käytetyn ajan ja kustannukset.” Muun muassa näin perusteltiin etätyön hyötyjä Lempäälän kunnan henkilöstölle vuoden alkupuolella tehdyssä kyselyssä. Lempäälässä on ollut käynnissä vuosina 2013 ja 2014 etätyökokeilu. Etätyösopimuksia on toistaiseksi tehty vain kymmenkunta. Vaikka etätyö koettiin palautteen perusteella hyväksi työskentelymenetelmäksi, kehitettävääkin siinä nähtiin. Kotona…

Tredun Lempäälän toimipiste tyhjenee jo

Tredun Lempäälän toimipisteen muutto väliaikaisiin tiloihin on alkanut. Toimipisteen peruskorjaus- ja laajennustyöt alkavat ensi syksynä. Vuoteen 2017 kestävän remontin ajaksi opetus siirtyy väliaikaisesti Tredun muihin toimipisteisiin sekä Ideaparkiin. Matkailupalvelujen tuottajat ovat jo osittain siirtyneet Tredun Åkerlundinkadun toimipisteeseen Tampereen keskustaan. Sisustuspuusepät ja kiinteistönhoitajat sijoitetaan Lempäälän toimipisteen puuosastolle. Hopeasepänalan artesaanit puolestaan siirtyvät Hepolamminkadulle saneerattuihin tiloihin pysyvästi syksyyn mennessä….

Kuntalaisten tykkäämä Lempäälä kärkikympissä

Aiemminkin vuotuisissa asukastyytyväisyysvertailuissa pärjännyt Lempäälä menestyi hyvin myös vuonna 2014.  Asukastyytyväisyystutkimuksen mukaan Lempäälä oli Suomen kuntien rankingissa kahdeksanneksi pidetyin kunta, kun kuntalaisilta tiedusteltiin heidän tyytyväisyyttään oman kunnan tarjoamiin palveluihin. Rankingissa oli mukana 73 kuntaa. EPSI Rating Oy tutki tyytyväisyyttä kunnan tarjoamiin palveluihin nyt kolmantena vuonna peräkkäin. Vuosina 2012 ja 2013 Lempäälän sijaluku oli molemmilla kerroilla…

Kehyskuntien kuolonkierre

Vielä lounasaikaan Lempäälän keskusta elää. Autoja letkassa, työporukoita syömässä, ruuhkaa pankissa. Niin kuin normaalissa 22 000 asukkaan kuntakeskuksessa kuuluukin. Iltapäivälläkin voi havaita elonmerkkejä. Koululaiset odottelevat bussia. Joku istuu Ståhlbergilla kahvilla, toinen piipahtaa kirjakaupassa. Sitten kello lyö viisi. Erikoisliikkeet ja kahvilat sulkevat ovensa. Viimeistään kuudelta keskusta kuolee kokonaan. Loppuilta onkin kylmää, hiljaista ja pimeää. Uudet jouluvalot…

Lempäälä haluaa pulikoimaan

Ajatus kuntalaisaloitteesta sai alkunsa Facebookista. Janne Koskinen päätti kokeilla, pystyykö Lempääläläiset-ryhmä vauhdittamaan Lempäälän uimahallin rakentamista. Aihe innosti ryhmäläisiä poikkeuksellisen paljon ja keskusteluketju venyi pitkäksi. Kun kuntalaisaloite saatiin tehtyä, keskustelu vilkastui entisestään. Jos kaksi prosenttia kuntalaisista allekirjoittaa kuntalaisaloitteen, valtuuston on käsiteltävä se kahden kuukauden kuluessa. Jos viisi prosenttia allekirjoittaa, voi vaatia kunnallista kansanäänestystä. Koskisen uimahallialoitteen kohdalla asia ei…

Mustetta mielen vesilasiin

Hyvä ystävä kuuntelee tarkasti ja kirkastaa sumuiset ajatukset. Hyvän ystävän kanssa voi jakaa inhottavimmatkin ajatuksensa. Pertti Salovaaralle tällainen ystävä on runo. Salovaara kirjoittaa, koska se auttaa. Kirjoittamalla saa tiukemman otteen elämästä. Runoilu tyynnyttää mielen tuulenpuuskia ja kuohuvia vaahtopäitä. Runot syntyvät Salovaaralta kuin itsestään. Niin oli jo teinipoikana. Hän kirjoitti ensimmäiset säkeensä 16–17-vuotiaana lukiolaisena, mutta julkiseen levitykseen tekstit eivät…

Lempäälästä savuton kunta 2015

Lempäälän kunnanhallitus on hyväksynyt Savuton Lempäälä -toimintaohjeen, jonka mukaan Lempäälä on savuton työpaikka 1. tammikuuta 2015 alkaen. Savuttomuuteen kunta patistaa työntekijöitään sillä, että henkilökunnan tupakointi on kielletty työaikana. Tupakointi on sallittu ainoastaan kahvi- ja ruokailutauoilla erikseen määritellyissä ulkotupakointipaikoissa. Lempäälän kunta tukee työnantajana tupakoinnin lopettamista yhdessä Työterveyspalvelu Viisarin kanssa, jonka kanssa kuntaa perustetaan vieroitusryhmä. Työnantajana osallistu…

Omaishoidon tukea saa odottaa kolme kuukautta

Omaishoidon tuen saaminen kestää Lempäälässä kolme kuukautta. Keskimäärin saman ajan odottaa myös pitkäaikaishoitoa hakeva henkilö. Tiedot ovat lokakuulta 2014. Odotusajat muihin kiireettömiin palveluihin Lempäälässä olivat seuraavat: kotihoito 1–4 arkipäivää, kotihoidon tukipalvelut kaksi viikkoa, päiväkeskustoiminta 1–2 viikkoa ja lyhytaikaishoito 1–4 viikkoa. Vanhuspalvelulain mukaan kunnan on julkaistava puolivuosittain tiedot siitä, missä ajassa iäkäs henkilö voi saada hakemansa…

Lastukasaan syntyneet

Yrittäjäperheessä on normaalia viettää suuri osa lapsuudesta vanhempien työpaikalla. Niin myös Lauta Oy:n toimitusjohtajan Hannu Kallosen tapauksessa. Kallonen kirjoitti ensimmäisen Paragon-kuittinsa Veikko Vuoriselle alle kouluikäisenä, 1950-luvun lopussa. – Olen lastukasaan syntynyt suurin piirtein. Se oli silloin vähän niin kuin päivähoitoa, kun kunnallista päivähoitoa ei vielä ollut. Touhusin työmaalla mukana pienestä pojasta lähtien, naurahtaa Kallonen Lauta Oy:n…

Mitä Halkolan notkolle pitäisi tehdä?

Saadaanko Lempäälään keskustaan frisbeegolf-rata? Se voi olla mahdollista, sillä parhaillaan pohdinnan alla on Halkolan notkon tulevaisuus. Frisbeegolf-rata on yksi Lempäälän lukiolaisten ehdotuksista. Mitä muuta alueelle sopisi? Ainakin notkosta voisi kulkea ulkoilureittejä Kanavanrantaan asti. Valkeakoskentien rinteeseen sopisi lapsille pulkkamäki. Siihen viereen voisi tehdä leikkipuiston. Ei ulkoilmakatsomokaan paha idea olisi, mutta Turuntien melu häiritsisi kulttuurinautintoja. Halkolan notko…

Haluatko nuorten äänitorveksi? Liity nuorisovaltuustoon

Yksin murjottamalla tai kaverin kanssa purnaamalla ei välttämättä epäkohtia korjata. Sen sijaan yhdessä tekemällä voi saada aikaan isojakin muutoksia. Lempäälän nuorisovaltuusto tarjoaa nuorelle väylän vaikuttaa paikallisiin päätöksiin. Uusi nuorisovaltuusto kaudelle 2014–2015 muodostetaan kokouksessa Nuorisokahvila Enterillä. Kokous järjestetään 22. lokakuuta kello 17. Lempäälän nuorisotoimi muistuttaa, että kaikki halukkaat ovat tervetulleita mukaan nuorisovaltuuston toimintan. Nuorisovaltuusto on 13–20-vuotiaiden…

Vuokrakämpistä on kova pula

Vuokra-asunto Lempäälässä on hyvä sijoitus omistajalleen. Tässä taloustilanteessa omaa asuntoa on vaikea saada kaupaksi, mutta vuokrakämpillä on kunnassa suuri kysyntä. Jopa niin suuri, että tarjonta ei pysy perässä. Nettihakukoneiden mukaan vapaita, yksityisten vuokraamia asuntoja löytyy Lempäälästä tällä hetkellä parisenkymmentä. Samaan aikaan kunnallisella puolella on tunkua. Lempäälässä kunnan vuokra-asuntoa jonottaa jatkuvasti 150–200 ruokakuntaa. Kunnan vuokrataloyhtiö Sirkkavuoren toimitusjohtaja…

Näin meillä ei ole koskaan tehty

Näin meillä on aina tehty. Siinä vasta masentava lause. Lauseessa tiivistyvät kyllästyminen, urautuminen ja tylsistyminen – halu olla oppimatta mitään uutta. Mitä sitä turhia, kun näinkin pärjätään. On aina pärjätty. Niin, jos kaikki uusi ja tuntematon on lähtökohtaisesti vastenmielistä, voi kehitykselle kääntää saman tien selkänsä. Nyky-yhteiskunnassa se vain on vaikeaa. Ainakin, jos haluaa liikkua muuhunkin suuntaan kuin…

Tutkijat: taigapunkki on levinnyt Lempäälään

Turun yliopiston puutiaistutkijat kertovat, että taigapunkki eli Siperian puutiainen on levinnyt Lempäälään.  Taigapunkki on vaarallinen laji, joka levittää borrelioosia ja aivokuumetautia. Suomessa on esiintynyt kaksi puutiaislajia, joiden tiedetään levittävän puutiaisaivokuumetta. Toinen niistä on taigapunkki. Sen on todettu kantavan siperiantyypin TBE-virusta, jonka aiheuttama aivokuumetauti on vakavampi kuin yleisen puutiaisen aiheuttama tauti. – Taigapunkki on itäinen laji. Sitä on löydetty…