Kehitysvammaisten klubi-illoissa luodaan kaverisuhteita

Ystävän voi löytää kaveriklubilta

Ensimmäinen klubi-ilta meni bingon merkeissä. Kuva: Katariina Rannaste

Ensimmäinen klubi-ilta meni bingon merkeissä. Kuva: Katariina Rannaste

– 31…58…34…, Annika Vidlund lukee bingopalloista.

Pesäpuun kerhotilassa innostus kasvaa sitä mukaa kun bingolaput täyttyvät pelimerkeistä. Eikä aikaakaan, kun kuuluu; bingo! Bingoemäntä Vidlund tarkistaa tuloksen oikeellisuuden, mutta selviää, että ilo oli ennenaikaista. Ylimääräinen merkki oli eksynyt bingokortille. Peli jatkuu, ja hetkeä myöhemmin kajahtaa jälleen. Ensimmäiseksi voittajaksi suorallaan tulee Merja Sjöström.

Pesäpuun kerhotiloissa Liikekatu 1:ssä Lempäälässä kokoontuu joka toinen torstai kehitysvammaisten kaveriklubi, jonka pääpaino on yhdessä oleilussa.

Ensimmäinen klubi-ilta viime torstaina meni bingon merkeissä, mutta aikaa oli myös vapaalle seurustelulle. Paikalla oli 14 kehitysvammaista ja avustajia.
Ohjatusta toiminnasta vastaa kaksi vaihtuvaa vetäjää Kivala-kotien ja kunnan vammaispalvelun henkilökunnasta.

Klubissa rakennetaan kaverisuhteita ja päästään pois arkisista ympyröistä.

– Kaveriklubilla pyritään tavoittamaan kehitysvammaisista heidätkin, jotka asuvat kotona tai jotka eivät ole muun toiminnan piirissä, vastaava ohjaaja Marika Otsola Lempäälän vammaispalveluista kertoo.

– Osa osallistujista on tutustunut toisiinsa Toimintakeskuksella, osa on Pesäpuun asukkaita. Tarkoitus on, että täällä ystäväpiiri laajenisi ja että uusien ystävyyssuhteiden solmiminen olisi helpompaa, ohjaaja Viveka Karlsson-Mäkelä selvittää.

Kaveriklubin kynnys halutaan pitää matalana. Kaikki ovat tervetulleita, eikä ilmoittautua tarvitse.

Ohjelman suunnittelussa on kuultu ja kuullaan osallistujia. Syksyllä tiedossa on muun muassa yhdessä pelailua, maalausta, askartelua, leivontaa sekä pikkujoulutoimintaa.

Hanna Lahtinen (etualalla), Taru Heikkilä ja Heidi Lindholm olivat kaveriklubilla luomassa uusia ystävyyssuhteita ja ajankuluksi. Kolmikon mielestä klubin kaltaista toimintaa on kaivattu, vaikka aktiivisilla nuorilla naisilla riittää intoa mennä ja harrastaakin. Lahtinen harrastaa taitoluistelua, Lindholm ratsastusta ja musiikin kuuntelua.– Minä olen Facebookissa ja katselen telkkaria. Suosikkiohjelmani on Salatut elämät, Taru Heikkilä kertoo. Kuva: Katariina Rannaste

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?