Kevätsoitto kutsuu lavalle sata soittajaa

Kevätsoitto kokoaa sunnuntaina 12. huhtikuuta Lempäälässä lavalle lähes sata soittajaa yhteiseen esiintymiseen. Konsertti pidetään Kanavan koulun juhlasalissa 14 alkaen.

Konserttiin osallistuu 11 esiintyjäryhmää Pirkanmaalta. Mukana ovat muun muassa Lempäälän Helkanuoret kahdella ryhmällä, Harjunpään pelimannit, Ylöjärven pelimannit, Ikaalisten viulupelimannien ryhmä, harmonikkaryhmä Akaasta ja useita muita ryhmiä myös Lempäälästä. Konserttiin on vapaa pääsy.

Luvassa on viihdyttävää pelimanni- ja kansanmusiikkia. Tarjolla on musiikkia kanteleensoitosta kaksirivisten kautta harmonikkaryhmän tukevampaan äänimaailmaan. Mukana on myös muutamia laulusolisteja. Ohjelmaan kuuluvat oleellisesti pelimannien yhteisesiintymiset. Tilaisuus aloitetaan Meidän kylän marssilla ja se päättyy Ystävyys-valssiin. Yhteissoitot johtaa Antti Koiranen.

Kevätsoitto on Hämeen kansanmusiikkiyhdistyksen jo neljättäkymmenettä kertaa järjestämä musiikkitapahtuma, mikä kokoaa pelimannit vuosikokoukseen, yhteissoittoharjoituksiin, pienesiintymisiin sekä konserttiin.

Konsertti järjestetään vuosittain eri puolilla Pirkanmaata. Tänä vuonna konsertin järjestäminen on Lempäälän Pelimannien ja Lempäälän kunnan kulttuuripalvelujen vastuulla.

Kevätsoitto on järjestetty Lempäälässä kaksi kertaa aikaisemmin. Tällä kertaa Lempäälän kunta osallistuu konsertin järjestelyihin Rytmissä-teemavuoden merkeissä.

LVS-netti-tv lähettää konsertin suorana osoitteessa www.lvs.fi/live

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?